Äänipiirit Tampere

Haetaan tuntumaa ikiomaan ääneen ja ytimeen, ja nautitaan hetkessä syntyvistä, yhdessä luoduista äänikudelmista sekä erilaisten rumpujen soinnista ja värähteistä.


Äänipiireissä kutsutaan ilmoille lempeää, hoitavaa ääntä sekä vapaata laulua ja kehomielen rentoutta. Jokainen osallistuu itselleen sopivalla tavalla ja vain kuuntelemaankin sopii tulla.

Kaikki harjoitukset tuotetaan yhdessä, ja ilmapiiri on sensitiivinen ja kannustava.

Ikiaikaisessa piirimuodostelmassa laulaminen vahvistaa aitoa yhteyttä omaan ytimeen, toisiin sekä kaikkeen ympäröivään.

Kenelle: Jokaiselle äänen hyvinvointimahdollisuuksista kiinnostuneelle. Sopii erityisen hyvin myös äänenkäyttöä ja laulamista arasteleville, sillä emme pyri tiettyihin säveliin tai tietynlaiseen äänenlaatuun. Annamme arvon Äänelle itsessään, ja tutustumme sen huikeaan, ikiaikaiseen hoitavuuteen. Mikäli siis laulaminen jännittää, tervetuloa mukaan lähestymään asiaa lempeästi ja omantahtisesti yhteisen äänikudelman kannattelemana. Himmennämme myös valaistuksen pehmeäksi vain saapua ja levähtää.

Äänipiirit sopivat myös heille, jotka ovat ehkä laulaneet yksin sekä kuorossa, mutta haluavat löytää (jälleen) lisää rentoutta, leikkiä ja iloa sekä uusia näkökulmia äänenkäyttöön.

Milloin voin osallistua: Äänipiirit toteutetaan ns. Drop in -tunteina, jolloin voit osallistua mille tahansa aikatauluihisi sopivalle kerralle. Jokainen tapaamiskerta on omanlaisensa ja muotoutuu aina koolla olevien äänten ja persoonien mukaiseksi.

Miten ilmoittaudun: Tervetuloa antamaan Äänelle mahdollisuus! www.vello.fi/nellinyman –> ”Ryhmätunnit ja Tapahtumat”

Pidän erikseen myös pitempiä äänipajoja sekä rumpupiirejä, joihin voit ottaa mukaan oman soittimen.

Tulevat äänipiirit sivulla Kalenteri